WWF antaa tunnustusta UPM:n parantuneelle ympäristösuorituskyvylle

Lehdistötiedote 4.11.2015 14.00 EET

(UPM, Helsinki, 4. marraskuuta 2015, klo 14.00 EET) - UPM on vuosi vuodelta parantanut graafisen paperin, sanomalehtipaperin ja sellun tuotantonsa ympäristösuorituskykyä. Tämä selviää WWF:n paperi- ja selluyhtiöitä arvioivasta ympäristöindeksivertailusta (The Environmental Paper Company Index = EPCI). Ympäristöjärjestö WWF julkaisee tuoreimmat EPCI-tuloksensa tänään.

Joka toinen vuosi julkaistavan indeksin tavoitteena on lisätä paperin- ja sellunvalmistajien ympäristösuorituskyvyn läpinäkyvyyttä ja kannustaa yhtiöitä jatkuvaan parantamiseen. WWF kutsui indeksiin mukaan 80 markkinajohtajaa ja arvioi niiden ympäristökäytäntöjä, -tavoitteita ja -suorituskykyä eri tuotteiden kokonaistuotannossa. Tarkastelun alla olivat sanomalehtipaperi, graafinen paperi, pakkaus- ja pehmopaperi sekä sellu. WWF:n mukaan UPM on parantanut suorituskykyään monin eri tavoin. Yhtiö esimerkiksi käyttää kuidun raaka-aineena aiempaa enemmän kierrätyspaperia ja FSC-sertifioitua puuta. Lisäksi graafisen paperin tuotannossa syntyy entistä vähemmän jätettä.

"Globaalissa bisneksessä kaikkia toimijoita on arvioitava oikeudenmukaisin ja puolueettomien perustein", toteaa UPM Paper ENA:n ympäristöjohtaja Päivi Rissanen.

"Säännöllinen osallistuminen WWF:n EPCI:iin tuo lisäarvoa nykyisiin läpinäkyviin raportointikäytäntöihimme, ja olemmekin tyytyväisiä, että toimintatapamme on saanut positiivista huomiota. Julkaisemme EMAS-selonteoissamme tehdaskohtaista ympäristötietoa Euroopan, Kiinan ja Uruguayn sellu- ja paperitehtaista. Tuotekohtaista lisätietoa saa myös paperi- ja selluprofiileista, joita julkaisemme UPM:n verkkosivuilta löytyvässä UPM Certificate Finderissa", Rissanen lisää.

Lisätietoja:
Päivi Rissanen, UPM Paper ENAn ympäristö- ja vastuullisuusjohtaja, puh. +358 407 430 306
Linkki WWF:n ympäristöindeksivertailuun (eng.)


Tutustu myös UPM:n blogiin "Läpinäkyvyys kannattaa".

UPM, Mediasuhteet
9.00-16.00
puh. +358 40 588 3284
media@upm.com


www.twitter.com/UPM_News
www.facebook.com/UPMGlobal
www.linkedin.com/company/upm-kymmene

UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper Asia, UPM Paper Europe and North America ja UPM Plywood. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista ja ovat kierrätettäviä. UPM palvelee asiakkaitaan maailmanlaajuisesti. Yhtiössämme työskentelee noin 20 000 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Helsingin pörssissä. UPM - The Biofore Company - www.upm.fi